Kansallispuistot

Bialowieza

Puola, joka on itäisen Keski-Euroopan suurin valtio, on pinta-alaltaan 312 685 neliökilometriä. Puolan sijainti on pohjoisen Euroopan tasangolla, jonka muodot ovat jääkausien muokkaamia. Puolan keskimääräinen korkeus merenpinnasta on ainoastaan 173 metriä, mutta Etelä-Puolassa kohoamat Sudeetit ja Karpaattien vuoristo. Puolan korkein huippu on nimeltään Rysy ja se on 2499 metriä korkea. Varsinkin Puolan eteläosassa on paljon vuoria ja vuoristoa ja se tarjoaa varsin rikkaan luonnon vuoristopuroineen ja alueen eläimistöineen.

Puolassa on useita isoja jokia, jotka halkovat Puolan tasankoa. Isoimpia ovat Veiksel ja sen sivujoki Bug ja Oder, sekä sen sivujoki Bug. Puolassa on suuri määrä myös järviä, jopa 9300 kappaletta. Järviä on lähinnä Puolan pohjoisosissa. Masurian järvialue onkin erittäin suosittu turistikohde.

Puolan ilmasto on sekoitus leudompaa Länsi-Euroopan meri-ilmastoa ja ankarampaa Itä-Euroopan mannerilmastoa. Lunta sataa talvisin koko maassa, pohjoisessa keskimäärin noin 40 päivän ajan, etelässä ja idässä 60 päivän ajan ja Karpaattien vuoristossa jopa 100 päivän ajan. Eniten puolassa sataa kesällä. Aurinkoisiakin päiviä toki on ja kesällä lämpötila voi useana päivänä nousta varsinaisiin hellelukemiin monin paikoin.

Puola oli aikaisemmin erittäin tiheää metsikköä, mutta nykyään maat on muutettu viljaviksi pelloiksi. Puolan puusto on enimmäkseen lehtimetsävyöhykkeeseen kuuluvia puita. Koivuja, leppää, tammea, vaahteraa, lehmusta, pyökkiä, haapaa esiintyy maassa eniten. Puolassa on kutienkin myös havupuuta kuten mäntyä ja kuusta sekä lehtikuusta.

Puolan upea luonto tarjoaa useita erilaisia aarniometsiä, joista tunnetuin lienee Bialowiezan upea ja vanha aarniometsä. Metsässä elää jopa villihevosia, joka olisi Suomessa melkoinen mahdollisuus. Erikokoisia kansallispuistojakin maasta löytyy peräti 23 kappaletta. Yhdeksän näistä on vuoristoalueella, kaksi ylänköalueella, kymmenen eri sisävesistöjen äärellä ja kaksi kansallispuistoa sijaitsee Itämeren rannalla.

Zakopane

zakopane

Puola tarjoaa todella mainiot mahdollisuudet erilaisten aktiviteettien harrastamiseen. Lukuisat kaupungit tarjoavat paljon erilaista nähtävää ja kaupunkikierrokset Puolan suurimmissa ja miksei pienemmissäkin kaupungeissa ovat enemmän kuin suotavia. Monet vuokraavat loman ajaksi auton ja kiertelevät niillä useita eri pikkukyliä ympäri Puolaa. Puolan sijainti mahdollistaa myös vierailun rajan takana eri valtioista, Etelä-Puolasta ei ole pitkä matka Tsekkeihin, Slovakiaan tai vaikkapa Saksaan.

Varsova, Krakova, Poznan, Gdansk, Wroclav, Lodz, siinä kaupunkeja jotka kannattaa ehdottomasti käydä katsastamassa. Toiset tykkäävät isosta Varsovasta, toiset ovat menettäneet sydämensä Krakovalle. Vuonna 2012 Puolassa on viisi yli puolen miljoonan asukkaan kaupunkia, joten näissäkin riittää nähtävää ja koettavaa yllin kyllin. Puolassa voit siis viettää kaupunkilomaa parhaimmillaan.

Ruoka on yleensä erittäin edullista ja sitä on todella paljon. Varaudu siis kulinaristiseen taivaaseen ja Puolaa pidetäänkin usein Euroopan vilja-aittana jossa todellakin osataan laittaa ruokaakin. Kaupungeissa on lukuisia ihania kahviloita ja ravintoloita ja iltaisin kaupungit syttyvät ihan uuteen eloon. Varsinkin kaupungit joissa on vanha kaupunki, näyttäytyvät iltaisin ihan eri kuosissa.

Mikäli kaupunkiaktiviteetit ovat jo läpikoluttuja, tarjoaa Puolan luonto uskomattoman upeat mahdollisuudet harrastaa lähes mitä tahansa aktiviteettia aina viinitarhatutustumisista riippuliitoon ja ihan mitä tahansa.

Etelä-Puolassa sijaitseva Zakopane on aktiivilomailijan suosikkikohde. Kaupungissa on ainoastaan 30 000 asukasta, mutta alue tarjoaa talvella laskettelijoilla todella upeat rinteet. Rinteet ovat avoinna yleensä jo marraskuun puolella ja toisaalta voit päästä laskemaan vielä toukokuunkin puolella. Kesälläkin kaupungin maastossa riittää tekemistä, sillä tuolloin sukset ja monot vaihdetaan maastopyöriin ja vaelluskenkiin. Voit toki tutustua maastoon vaikkapa mönkijällä tai vaikkapa hevosen selässä. Dunajec jokeen voit tutustua vaikkapa koskenlaskun merkeissä. Elokuussa kannattaa olla Zakopanessa, sillä silloin siellä järjestetään maailmankuulu Highland Folklore-festivaali.

Varsova

varsova

Varsova on yksi Euroopan kiehtovimmista pääkaupungeista. Erilaisia trendiputiikkeja on kaupungissa jo useita ja niitä tulee koko ajan lisää. Varsovassa historia on kuitenkin koko ajan läsnä, sillä sota tuhosi Varsovasta aikanaan suuren osan. Tämän takia Varsovan sykkivä vanhakaupunki on periaatteessa siis uusi. 1950-luvulla kaupunki jouduttiin rakentamaan lähes kokonaan uusiksi. Mutta tässä on myös onnistuttu. Pääkaupungin barokkinen kuninkaanlinna, joka on alkuperältään 1600-luvulta, restauroitiin nykyiseen loistoonsa. Myös muistomerkkejä ja tärkeimpiä rakennuksia on korjattu ja restauroitu valtava määrä sodan jälkeen. Arvet eivät ole kuitenkaan häipyneet mihinkään, ainakaan ihmisten mielistä.

Varsova sijaitsee Puolan keskellä. Keskiajalla kaupunki oli erittäin tärkeä kauppapaikka ja sitä se on tälläkin hetkellä. Ennen Krakovaa pääkaupunkina toimi Krakova, mutta Varsova sai pääkaupungin arvon jo vuonna 1596. Kaupungin arkkitehtuuri on melkoisen sekavaa ja samalla todella kiehtovaa. Katukulttuuri on varsin vilkasta, sillä torikauppoja, erilaisia putiikkeja ja kahviloita sekä ravintoloita on runsaasti. Varsova on varsin eloisa kaupunki ja yöelämä on saanut paljon kehuja varsinkin ulkomaisilta juhlijoilta.

Varsovassa asuu tällä hetkellä 1,7 miljoonaa asukasta, joten voidaan puhua pesunkestävästä miljoonakaupungista. Kaupunki tarjoaa varsin paljon nähtävää laidasta laitaan ja toinen maailmansota on tavallaan edelleen läsnä Varsovan katukuvassa ja tunnelmassa. Sotamuseossa käynti avaa asiat vierailijalle ihan eri lailla. Myös Pawiakin vankilamuseo on tutustumisen arvoinen paikka.

Keskellä Varsovaa on myös iso puisto, joka kannattaa katsastaa. Lazienki Park tarjoaa mielenrauhaa ja upeaa kukkaloistoa keskellä Varsovaa.

Musiikin ystäville on tarjolla mm. Chopinin museo. Myös Puolan kansallismuseo sijaitsee Varsovassa. Entinen juutalaisghetto on vierailemisen arvoinen kohde sekin, Vanha kaupunki, kuninkaanlinna, siinä muutamia paikkoja joissa turistin todellakin kannattaa käydä vierailemassa. Hotellien taso on parhaimmillaan todella hyvä ja kun tulet Varsovaan, täällä kannattaa viipyä hetki jos toinenkin. Suosittelemme pitkää viikonloppua tai ainakin paria päivää.

Rahaa ja ostokset

ZloteTarasy

Kun matkustat Puolaan, et tarvitse viisumia ja matkalle riittää voimassa oleva passi. Puolassa ei käytetä euroja, vaan valuuttana on zloty. Yksi euro on noin neljä zlotya. Valuuttaa voi luonnollisesti vaihtaa jo kotimaassa tai sitten hotelleissa tai esimerkiksi valuutanvaihtopisteissä. Kaupungeissa on paljon myös raha-automaatteja, joista voit nostaa käteistä tavalliseen tapaan. Kaupoissa käyvät tavalliseen tapaan erilaiset luottokortit, joten ostaminen on erittäin helppoa.

Kauppoja Puolassa on moneen lähtöön ja makuun. Puolassa on monia kansainvälisiä elintarvikeketjuja kuten Carrefour ja Tesco. Vaateliikkeitä löytyy myös useita, esimerkiksi H&M, KappAhl, Marks&Spencer jne. jne. Kauppakeskukset ovat usein auki kaikkina viikonpäivinä ja vain muutamat juhlapyhät pitävät ne suljettuna. Kauppojen hintataso on kuitenkin melko sama kuin Suomessa, joten ihmeellisen edullisena et pääse Puolasta tavaroita hankkimaan poikkeuksia lukuun ottamatta.

Joukkoliikenne Puolassa on varsin toimivaa ja joustavaa. Rautatieverkosto on Puolassa erittäin kattava ja varsinkin pohjois-eteläsuunnassa yhteydet ovat erinomaiset. Itä-länsi suunnassa yhteydet eivät ole niin hyvät, mutta silloin nopeampaa voi olla ottaa bussi alle.

Lentoliikenne on varsin pätevä vaihtoehto, kun matkustaa pidempää matkaa. Tiet eivät ole aina ihan parhaassa mahdollisessa kunnossa ja rautateillä matkustettaessakin joskus voi matka kestää melko kauan. Lentokenttiä on varsinkin isojen kaupunkien lähettyvillä ja yhteydet naapurimaihinkin ovat varsin hyvät. Lentokone onkin nopein ja usein kustannustehokkain kuljetusmuoto isommille ryhmille.

Suurimmissa kaupungeissa raitiovaunut ja bussit liikennöivät kiitettävästi. Julkinen kaupunkiliikenne on erittäin edullista ja myös taksilla ajaminen on Suomen hintoja halvempaa. Liikkumisen hintataso on muutenkin edullisempaa eikä vuokra-autolla ajettaessakaan tarvitse bensasta tai muusta polttoaineesta maksaa niin paljon. Autokulttuuri eroaa suomalaisesta jonkin verran ja maanteillä tapahtuu varsin usein pahoja kolareita, nopeuksien ollessa liian suuria verrattuna tiestön ja kaluston kuntoon.